Unelmia ja opintohommia

Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tilat sijaitsevat Sirkkalan kasarmilla täl puol jokke. Rakennuskokonaisuuteen kuuluvat Historicum, Minerva, Artium ja kahden jälkimmäisen yhdistävä "nivelosa" (jolla selkeällä nimellä uudisrakennus tunnetaan), sekä keltainen talo, ränsistyvä puurakennus opiskelijoiden käyttöön. Nyt opintojen pariin palattuani olen taas viettänyt aikaa näissä tutuissa paikoissa. Visuaalisen kulttuurin kurssilla teimme dokumentointiharjoitusta rakennuksissa ja havahduin siihen, miten suppeasti tilaa onkin tullut tarkasteltua. Taas muistutus siitä, että jokainen hahmottaa maailmaa ja ympäristöään omasta pikku itsestään käsin. Onkohan kurssikaverin Sirkkala kovasti erilainen kuin omani?

Tässä arkikuvia. Viikonloppuna saan taas uuden näkökulman tuttuun taloon, kun pääsen hippaloimaan Upseerikerholle. Kerron sitten, repesikö mekko tai valahtiko se päältäni, kuten etukäteen olen keskittynyt kuvittelemaan... Hui. No ei vaiskaan, odotan innolla!

Leinona

Olen lueskellut Eino Leinon Juhana herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja (1919). Huoh, henkeäni on ylevöitetty! Otteita ensimmäisen runon taideylistyksestä:



Taas karjuu Kaos ikivanha. Kauhu
titaanit valtaa, yltyy alku-yö,
syvyydet kuohuu, korkeudess' on pauhu,
Prometheun taas maksaa kotka syö,
maanpiirin saartaa luomismyrskyn sauhu;
nyt pient' on ihminen ja ihmistyö,
mut sentään sydämissä kansain, maiden
kuin ennen kukkii ahot autuaiden.

Kuin muinen siellä kuolottuuden kaipuu
käy rinnan kanssa hetken hurmion,
ja valtakunnat nousee, toiset vaipuu,
mut taide seisoo, voittaa Tartaron,
se taide, joka taivaan tulkiks taipuu
ja valtain korkeimpain viesti on,
mi suulla suurempien haastain, uutta
luo joka hetki hetken ikuisuutta.

---

Helise lyyra, helkä harppu parhaan,
mit ihmisheimo tietää päällä maan,
min tutki, tuomitsi tai iski harhaan,
se täällä toisin vaaoin tuomitaan;
opasta kaikki siihen onnen tarhaan,
miss' ihmiskuntaan kukin kuulutaan,
ja missä vaalii mieli miehen, naisen
vapautta kauneuden kansalaisen.

Käväisin Pyhän Henrikin ekumeenisella taidekappelilla.

Tämä on ihan kotoa...

Näiden leinojen kanssa Vesku on tehnyt melkoisen kulttuuriteon. Eino Leino 2 -albumi on vuodelta 1980, tässä tulkitaan Se kuitenkin liikkuu:

Takas tois pual jokke

Työrupeama on ohi ja paluu opiskelija-arkeen kovassa vauhdissa. Periodin ensimmäinen essee on palautettu.  Ainejärjestöni Kritiikin perinteiselle Eriksgatan-kierrokselle otimme osaa kuudennen vuoden opiskelijoille sopivan rauhallisesti: Lasillinen ravintola Koulussa. Josta muuten on muodostunut vakiopaikka ja viikkorutiini, hauskaa! Hyvä olla tässä kodissa pitkästä aikaa.

Joulukirkkoon pääsin Raahessa. Eijaa, laulakaa! Lunastetut olemme kahleista kuoleman. (VK 24)

Oma keittiö ja Fanni Maliniemen Varpuspöllö. (Pausku otti tän kuvan.)

Parhaillaan on perin loskainen ja kurja keli, mutta viime päivinä on koettu jo iloisen kevättalvisiakin tunnelmia. Täällä etelässä aurinko on havaittu, useammin kuin kerran. Räystäät ripsivät. Juhlineet teinit palailevat kotiin pikkutunneilla ikkunani alitse. Niin, että vaikka eletään sydäntalvea, huomaan ajattelevani: Vappu on täällä ennen kuin huomaammekaan! Vieritän kaikkinaisen pateettisuden Hellaakosken harteille:

KEVÄÄN TULO

Aurinko ampuu kultanuoliaan

päivä päivältä tihentyvin parvin,

päivä päivältä kauemmas pohjoista kohti.

Jokaisen hangen harjalle ne sataa,

kylkeen jokaisen mäen;

kaikkien talojen akkunoissa

ne välkkyvät;

jokaisen sydämen lävitse käyvät

jättäen jälkeensä hennon kipinän,

joka kytee ja kytee

ja paisuu liekiksi,

täyttäen jokaisen rinnan,

loistaen jokaisen ihmisen silmistä.

Niinpä muuanna päivänä

humisee lämpöinen tuuli.

Räystäät soittavat aamusta alkaen;

purot paisuvat, jäät tummenevat;

taivaanrannassa leijaa harmaja usva;

ensimmäinen pyöreä pilvi,

kesän pilvi,

liukuu pinnalla korkean, sinisen taivaan.

Auringon silmä katsoo rävähtämättä

liikkumatonta maailmaa.

Kuuletko silloin kaukaisen humahduksen

kautta mäkien, metsäin ja aukeitten rantain?

- Kevät saapuu, kevät saapuu!

Sen ratsut nelistävät ylitse heräävän maan,

laukaten kepeästi, kuin lentäen,

harja hulmuten tulta

jotta silmäsi sokaistuvat.

Oletko valmis silloin?

Taidatko hypätä ohitsekiitävän hetken selkään?

Ilman satulaa,

ilman ohjia

taidatko laskea ylitse heräävän maan?

-Aaro Hellaakoski