-- tarinoita omalta tieltäni, toisinaan myös aikamatkoja --



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tiikeri tupaantuliaisissa


Viime viikonloppuna juhlittiin Pausku-siskon, Jijin ja Inkan uutta yhteistä kotia "Aikuisten naisten kommuunin skumppapippaloissa <3". Kotoisan tyylikkäät iltamat, joihin kuului hyvää seuraa ja ruokaa. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan kiva, Laura-ystävänikin tuli Helsingistä viikonloppuseuralaiseksemme.

Mukavista Turussa vietetyistä viikonlopuista huolimatta aion nyt vähentää reissailua ja keskittyä elämääni täällä Helsingissä. Harjoittelua kun on jäljellä enää reilu kuukausi... Jotta tasapaino säilyisi, saan tulevana viikonloppuna turkulaisia tähän suuntaan. 

Syyssateet ovat vihdoin saapuneet, huivia kaulaan ja pipoa päähän!






Kuvat tupareista on otettu sinä jännittävänä aikana ennen vieraiden saapumista.


Näin aikuisia juhlijoita.















Oltiin Nasun kanssa samiksia.









torstai 10. lokakuuta 2013

Muun muassa tällaista



elämää on tullut vietettyä. Toisinaan Turussa, enimmäkseen Helsingissä ja rahtusen Granissa. Työharjoittelu on sujunut kivasti. Teen enimmäkseen suht yksipuolista paperihommaa, mutta kun löysin työpuhelimen kuulokkeet (itselläni ei ole mukana kulkevaa musiikkisoitinta tai fancyä monitoimipuhelinta), olen kuunnellut musiikkia työskentelyn taustalla. Mitään suurta sanataidetta en jaksa seurata, joten olen pitkästä aikaa kuunnelut klassista ja vähän muunkinlaisia klassikoita, kuten Sinatraa, Aretha Frankliniä ja Joe Hishaishia. Joka kyllä kestää rinnastuksen vanhempiinsa. Nautin yhä asustelusta Topeliuksen puiston yllä. Asfaltilla on lehtiä. Ostin macaronleivoksia hulluiltapäiviltä (ja suklaata ja teetä jaiks tulin hulluksi). Tänään kävi myös hyvä tuuri: Päätin ruuan jälkeen piipahtaa Ateneumissa ja siellä olikin uuden Järven lumo -näyttelyn avajaiset, johon sain osallistua. Suosittelen tutustumaan näyttelyyn vaikkapa ensi viikonlopun Ristiveto-festivaalissa, jossa "Näyttelysalin intiimeissä konserteissa lumoudutaan mm. Sibeliuksen, Tshaikovskin ja Griegin sävelistä". En itse ole koko viikonloppua kaupungissa, mutta huomenna ajattelin mennä kuulolle.



kaffia ja kavereita


tyttöjen leikkejä


jänistelyä


kirppistelyä


herkkuilua


Sibeliusta siis: Viulukonsertto.