Noin viikonpäivät on elelty kaikkinaisessa harmaudessa ja tihkusateessa. Siksi ilahduin, kun eilen töistä takaisin asuntolalle kävellessäni pilvien välistä kajasti sinistä taivasta ja aurinko värjäsi pilvenreunat oranssin, kullan ja vaaleanpunaisen värisiksi. Syksyinen Töölönlahti oli tyyni.
Pieniä valonpilkahduksia löytyy pitkin viikkoa. Esimerkiksi sunnuntaina Tavastian Myrskyvaroitus-tapahtumassa tanssin soolovalssia Hanna Pakarisen ja Yonan
duetoidessa Vanhoja poikia viiksekkäitä. Ei ihan turha päivä sellainen. Lisäksi on vakkarithaimaalaisen kookoksinen ja sitruunaruohoinen vakkarikeitto. Puolilleöin venähtänyt asuntolan iltapala, jaettu hyvä hetki. Messu. Kaikki nämä ihmiset. Tieto työpaikasta. Puhelu ystävälle. Vanhat valokuvat, uudet lakanat, suklaata.
Pieniä tähtihetkiä.
Pieniä tähtihetkiä.
Tähtiä Tavastialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti