-- tarinoita omalta tieltäni, toisinaan myös aikamatkoja --



maanantai 5. syyskuuta 2011

Syyskuu






On tullut syyskuu, kuukausista parhain! Silloin illat ovat kuulaita, ilma raikasta hengittää, puolukat ja omenat kauneimmillaan ja juuri esiin otettu syystakki näyttää taas siksi uudelta, että tuntuu sittenkin kelpaavan vielä täksi kaudeksi... Syyskuu on täynnä rehevää elämää ja kaikkea mitä siihen kuuluu. Se on paitsi uusia alkuja myös sadonkorjuun ja siihen kuuluvien juhlien aikaa, sekä viljelyksillä että ystävyyssuhteissa.






Syyskuun kylmeneviin iltoihin kuuluvat myös syvenevät varjot. Niiden keskellä on hyvä pysähtyä, ottaa ystävää kädestä, katsoa suoraan kohti pimeyttä ja hetken päästä yllättyä, kuinka hämärästä huolimatta erottaa yhä tien. Ja pian lyhtypylväisiin syttyvätkin valot!

Valoa pimeneviin iltoihin saa myös laittamalla takkaan tulet. Tai vaihtoehtoisesti sytyttämällä kynttilän, se on oikeastaan yhtä hauskaa. Pääasia että on valoa, lämpöä ja vieraanvaraisuutta.