Kävelin tietä pitkin kahden ystävän kanssa
- aurinko laski - tunsin melankolisen
piston itsessäni -
äkkiä taivas muuttui verenpunaiseksi
Pysähdyin, nojasin kaidetta vasten,
kuolemanväsyneenä -
katselin loimottavia pilviä
jotka roikkuivat verenkarvaisina ja
miekan lailla sinimustan
vuonon ja kaupungin yllä -
Ystäväni loittonivat - seisoin siellä
vavisten kauhusta -
ja tunsin
kovaäänisen, päättymättömän huudon
puhkaisevan luonnon ympärilläni
Edvard Munch, 1892
Kävimme jokin aika sitten työporukan kanssa Didrichsenin taidemuseon Edvard Munch - Elämän tanssi -näyttelyssä.
Grafiikka iski öljyväritöitä lujempaa, oli ihan suoraa huutoa. Valkkasin kuviin romanttisimpia töitä, sama nainen tuntuu seikkailevan jokaisessa... Söpöä.
Näyttelytunnelmat tiivistävät oivasti viimeaikaiset kokemukset: Elämä. Tanssi. Huuto. Munkki. Töissä joku toi itseleipomiaan hillomunkkeja kahvihuoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti