Vadelmaneidit

Kävin turkukaverin kanssa Seurasaaressa. Ruuhkabussilla sillan kupeeseen, japanilaisten turistien seasta saaren vihreyteen ja olosuhteet huomioon ottaen hiljaiselle kalliolle. Siellä oli vadelmia nälkäisten syödä. Keskenämme rupattelimme kesän kuulumisista, yläosattomissa liikkuneen lenkkeilijän kanssa marjastamisesta. Häneltä saimme kauniin päivän arvoisen arvonimen: vadelmaneidit.

Pikniköimme ja kuljeskelimme. Viimeinkin Helsingissä on hellettä, lämmin merituuli ja kalliot. Ostimme tuohiset sormukset ja puhuimme monista häistä. Museorakennuksiin tutustuminen jäi seuraavaan kertaan.

Vinkkejä

Jos sattuu tarvitsemaan sateisen illan tekemistä, voi katsella viihdyttävää Uusi Sherlock -sarjaa tai vaikka kauniin elokuvan Toivon häivä. Parhautta on kiireetön vapaailta hyvän tv-viihteen äärellä.

Toivon häivä löytyy täältä vielä 13 päivän ajan: http://areena.yle.fi/tv/1591148

Vaikka tämä onkin koti-iltapäivitys sanon vielä senkin, että myös museoissa on hauska viettää aikaa yksin ja yhdessä. Pari välähdystä viime kerrasta:

Hei, mun kesäasuntola!

Minun huoneeni?

Kirsikoita

Kesä maistuu paperilta, hieltä ja kirsikoilta. Aika menee nopeasti, pitää ihan pysähtyä tunnelmoimaan.

Annan Helsinki

Porco Rosso -versio kirsikoiden ajasta on kivoin kuulemani. 

Esplanadin kesä

Olen, veikkoset, ilman syytä

sopimattoman onnellinen.

Torin keskellä äsken juuri,

sen suihkukaivon luona,

ihan huomaamattani hymyilin

merenneidon kauneudelle.

(Eräs muumio silloin minuun

hyvin säälivästi katsoi.

Ja purjehti eteenpäin.)

Kadun varrella puhkeevat puihin

nuput, linnut ja lintujen äänet.

Ja Kappelin soitto soi.

Ja silmistä kaiken kansan

Paan kurkkii, nuori ja ahnas Paan.

Olen, veikkoset, ilman syytä,

sopimattoman onnellinen.

____________________________________

Oikeasti runo on nimeltään Esplanadin kevät, mutta se oli niin sopeva että käytän sen kesärunoksi. Kerron myöhemmin kuka sen on runoillut, nyt en muista.

Oma Esplanadin kesäni kuluu nopeaa tahtia ja voisinpa minäkin sanoa olevani onnellinen, enkä edes ilman syytä. Olen nauttinut työmatkoista läpi kauneimman kesähelsingin (kuljen todella merenneidon ohi päivittäin työmatkalla). Tykkään myös itse töistä, ne sujuvat joutuin ja kommelluksitta. Samoin nautinnollisia ovat olleet monet, monet vierailut sekä vieraan että emännän roolissa. Kunpa vuorokaudessa olisi enemmän tunteja ja viikossa päiviä ja harjoitteluni enemmän kuin kolme kuukautta pitkä, siitäkin on puolet jo kulunut! En vieläkään ole juuri ehtinyt tutustua kesäkämppiksiini... Yhteydenpito jo-ystäviin on mennyt edelle. 
Koska lisätunteja päiviin tuskin liikenee aikain haltialta, nappaan toistaiseksi lisäaikaa öistä. Nukkua ehdin syssymmälläkin, sitten kun on hämärämpää.

Tänään tein ihan uuden jutun: kävin kokeilemassa säilämiekkailua! Tuntui haasteelliselta. Toki olen aloittelija, mutta luullakseni myös liian kilpailuhengetön ja epäagressiivinen lajiin. Jatkan silti. Hikikin voi olla iloinen asia, ihan uusi kokemus kaltaiselleni kaiken hiukankin verenmakusuussaurheilun suuntaan viittaavan välttelijälle. 

Mikä ei kuulu joukkoon?

Jasmiineja

Kävin viikonloppuna Turussa omassakotona. Oli vanhempia, ystäviä, jasmiinin tuoksua, siivousta, evankeliumijuhlaa ja kahvittelua. Tähtihetkenä tapasin aivan uuden ihmisen, tänään on hänen elämänsä neljäs päivä. Vauvasta johtui mieleen psalmihitti 139, tässä ote siitä:

                 Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,

                 minne voisin paeta sinun edestäsi?

                 Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,

                 vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

                 Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin, 

                 tai muuttaisin merten taa,

                 sielläkin sinä minua ohjaat, 

                 talutat väkevällä kädelläsi.

                 Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,

                 yö peittää päivän valon",

                 sinulle ei pimeys ole pimeää, 

                 vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, 

                 pimeys kuin kirkas valo.

   

                 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, 

                 äitini kohdussa olet minut punonut.

                 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.

                 Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

                 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, 

                 muotoni kuin syvällä maan allan,

                 mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

                 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,

                 sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

                 Ennen kuin olin elänyt päivääkään,

                 olivat kaikki päiväni jo luodut.

                 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,

                 kuinka valtava onkaan niiden määrä!

                 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.

                 Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.