Runebergin päivää!

Tänään on jännä päivä: Runebergin päivä, presidentinvaalien ratkeamispäivä, kummitätipäivä, lumisadepäivä, hämmennyspäivä, ilonpäivä...

Lainaan päivän kunniaksi pitkähkön runon setä-Runebergilta. Se on niin hauska ja lisäksi sopii päivän teemaan, reiluun vastapelurin arvostamiseen: hatun nosto molemmille Suomen presidenttiehdokkaille!

Kulnev

Kun iltaa viel' on hetkinen

ja mieltä viehtää muiston tiet,

niin Kulnevista juttelen,

tuon nimen kuullut liet?

Kas siinä oikein kansan mies,

hän elää ja hän kuolla ties,

mies parhain, missä taisteltiin

tai maljaa maisteltiin.

Häll' otteluun ol' into ain'

yöt, päivät yli kaiken muun;

se sankar'elon kukka vain,

jos kaatui kamppailuun.

Mill' iskettiin, ol yhtä kai,

kun kaatumaan vain isku sai,

jos miekat, maljat salamoi,

jos joi, jos kahakoi.

Ja leimuss' aina lempi, siin'

ei Kulnev kuurra, kaarra ei;

tulesta tuskin pääsi, niin

jo heti tanssit, hei!

Yön sitten armasteltuaan

hän kengän riisui kullaltaan

ja viiniä sen täynnä toi

ja lähtömaljan joi.

Josp' oisit nähnyt muodon sen!

Monella vielä majassaan

on kuva kummanlaatuinen,

paljasta partaa vaan.

Käyt luo, ja parrakosta suu

jo nauraa, silmä seijastuu

niin avoin, lämmin, huoleton:

siin' ukko Kulnev on.

Vaan vankempikin vaalistui

päin kiitäessä Kulnevin;

ken hiukan hiittä Kammoksui,

se säikkyi häntäkin.

Jo näkö jääti selkäpiin,

etteivät piikit, pyssyt niin,

sulompi hällä säilän suu

kuin haven musta muu.

Se hahmonsa, kun ratsullaan

koholla säilä, riensi päin,

se myös, kun malttoi toisinaan

majailla levähtäin,

kun Kulnev turkkihartioin

talosta toiseen kulki noin

ja jäi kuin tuttu tuttaviin,

miss' ikään mieli niin.

Viel' äidit kertoo kauhuaan,

kun kursailutta Kulnev tuo

kuin surma tulla suorastaan

voi tuutuvauvan luo;

vaan jatkaa: "Suukon sille vain

hän antoi, naurun naurahtain,

niin herttaisen kuin tuolla nyt,

jos kuvaa lähestyt."

Ol' oikealta pohjaltaan

maar Kulnev ukko kultainen;

hän liioin joi, niin moititaan,

syy oli sydämen;

ja soti taikka rauhan soi,

sen sydämen hän myötään toi:

läks suukot, surman salamat

sielt' yhä palavat.

Mont' urhoiss' oli Venäjän,

jonk' aikakirjat tallettaa,

jost' eellä sodan syttymän

jo maineen kuuli maa.

Kamenski, Bagration, Barclay -

siin' että tuiman leikin sai,

kun moiset rynnisti, sen ties

jokainen Suomen mies.

Vaan Kulnevist' ei tiettykään,

tääl' ennenkuin jo sota soi;

kuin myrsky merell' äkkiään

hän tulla vihuroi,

hän löi kuin pilven salama,

niin arvaamaton, ankara,

ja näytti ensi lyönnillään,

mik' oli miehiään.

Oteltu päivä, uupunut

mies Suomen on kuin ryssä myös;

ilolla lepoon kallistut

ja luulet: loppui työs;

vaan parhainta kuin untas noin

näet onnen, kullan kukkuroin,

"Aseihin!" huutaa vartio,

ja siin' on Kulnev jo.

Tai ryssäin teitä kavahtain

käy kuormasaatto, laiskantyö,

parasta pahki miehet vain

syö, juo, ja juo ja syö;

vaan kons' on pidot parhaillaan,

jo joutuu Kulnev kuokkimaan,

vain tomupilvi pölähtää,

päin peitset välähtää.

Jos miesnä miehet ratsuillaan

siin' urheasti urakoi,

niin päästä kyllä parastaan

kemuissa ukko voi;

mut tuimat vain jos oltu ei,

niin hän se viinat meiltä vei,

ja tulemaan Don-virran taa

pyys viinain velkojaa.

Ja sade, tuisku, päivä, yö

jos sattui, suvin, talvisin,

noin täys ol' aina, aina työ

kujeista Kulnevin;

ja taistoon käydess' armeijain

maar tunnettiin, miss iski vain

tääl aron poika uhkapää,

etäinen veikko tää.

Mutt' ollut Suomen sotijoiss'

ei miestä, jok' ei mielessään

pitänyt Kulnevista ois

kuin taistoveljestään.

Kun tutun naaman näytti vain

tuo karhu maasta kasakkain,

niin Saimaan rannan kontion

suu ilon irvess' on.

Ja hän myös näki riemastuin

tään kourat, usein kohdatut,

ja rynnisti, ett' oli kuin

ois vaivan maksanut.

Sit' ottelua nähdä sies,

kun Kulnev ynnä Suomen mies

noin väkipainin painivat,

nuo vahvat molemmat.

Hält' ammoin vaipui miekka tuo

jo tantereelle taistelon;

viel' urhon maalle loiston luo

vain maine kuoloton;

ja missä vaan hän mainitaan,

hän sankariksi sanotaan;

oi sanaa, kiitost' ihanaa,

kun suo sen synnyinmaa!

Se miekka meille turmaa ties,

se peitsi syvään pisti, vaan

on meillekin kuin oma mies

hän rakas maineeltaan;

ei lippu niin, ei isänmaa

voi veljeyttä vahvistaa,

kuin miesten kesken liiton lyö

yht' uljas miekantyö.

Siis hurraa Kulneville! Ei

lie vertaa helppo löytää kait;

jos vertamme se miekka vei,

sen soihan sodan lait.

Jos oli meille vihamies,

no, senpä hänkin meistä ties;

jos riemull' iski hän kuin me,

pahoinko tehty se?

Vihattu olkoon raukka vain,

hän jääköön pilkkaan, häpeään,

mutt' eläköön, ken uljas ain'

ol' urho retkellään.

Ken vain on oiva sotilas,

hänelle hurraa riemukas,

kuink' ikään vie hänt' elon tie,

lie vieras, veikko lie!

Skool, suomalaiset, mukaanlukien tuore presidentti Niinistö! Tilanne ratkesi juuri äsken.