Tänään on jännä päivä: Runebergin päivä, presidentinvaalien ratkeamispäivä, kummitätipäivä, lumisadepäivä, hämmennyspäivä, ilonpäivä...
Lainaan päivän kunniaksi pitkähkön runon setä-Runebergilta. Se on niin hauska ja lisäksi sopii päivän teemaan, reiluun vastapelurin arvostamiseen: hatun nosto molemmille Suomen presidenttiehdokkaille!
Kulnev
Kun iltaa viel' on hetkinen
ja mieltä viehtää muiston tiet,
niin Kulnevista juttelen,
tuon nimen kuullut liet?
Kas siinä oikein kansan mies,
hän elää ja hän kuolla ties,
mies parhain, missä taisteltiin
tai maljaa maisteltiin.
Häll' otteluun ol' into ain'
yöt, päivät yli kaiken muun;
se sankar'elon kukka vain,
jos kaatui kamppailuun.
Mill' iskettiin, ol yhtä kai,
kun kaatumaan vain isku sai,
jos miekat, maljat salamoi,
jos joi, jos kahakoi.
Ja leimuss' aina lempi, siin'
ei Kulnev kuurra, kaarra ei;
tulesta tuskin pääsi, niin
jo heti tanssit, hei!
Yön sitten armasteltuaan
hän kengän riisui kullaltaan
ja viiniä sen täynnä toi
ja lähtömaljan joi.
Josp' oisit nähnyt muodon sen!
Monella vielä majassaan
on kuva kummanlaatuinen,
paljasta partaa vaan.
Käyt luo, ja parrakosta suu
jo nauraa, silmä seijastuu
niin avoin, lämmin, huoleton:
siin' ukko Kulnev on.
Vaan vankempikin vaalistui
päin kiitäessä Kulnevin;
ken hiukan hiittä Kammoksui,
se säikkyi häntäkin.
Jo näkö jääti selkäpiin,
etteivät piikit, pyssyt niin,
sulompi hällä säilän suu
kuin haven musta muu.
Se hahmonsa, kun ratsullaan
koholla säilä, riensi päin,
se myös, kun malttoi toisinaan
majailla levähtäin,
kun Kulnev turkkihartioin
talosta toiseen kulki noin
ja jäi kuin tuttu tuttaviin,
miss' ikään mieli niin.
Viel' äidit kertoo kauhuaan,
kun kursailutta Kulnev tuo
kuin surma tulla suorastaan
voi tuutuvauvan luo;
vaan jatkaa: "Suukon sille vain
hän antoi, naurun naurahtain,
niin herttaisen kuin tuolla nyt,
jos kuvaa lähestyt."
Ol' oikealta pohjaltaan
maar Kulnev ukko kultainen;
hän liioin joi, niin moititaan,
syy oli sydämen;
ja soti taikka rauhan soi,
sen sydämen hän myötään toi:
läks suukot, surman salamat
sielt' yhä palavat.
Mont' urhoiss' oli Venäjän,
jonk' aikakirjat tallettaa,
jost' eellä sodan syttymän
jo maineen kuuli maa.
Kamenski, Bagration, Barclay -
siin' että tuiman leikin sai,
kun moiset rynnisti, sen ties
jokainen Suomen mies.
Vaan Kulnevist' ei tiettykään,
tääl' ennenkuin jo sota soi;
kuin myrsky merell' äkkiään
hän tulla vihuroi,
hän löi kuin pilven salama,
niin arvaamaton, ankara,
ja näytti ensi lyönnillään,
mik' oli miehiään.
Oteltu päivä, uupunut
mies Suomen on kuin ryssä myös;
ilolla lepoon kallistut
ja luulet: loppui työs;
vaan parhainta kuin untas noin
näet onnen, kullan kukkuroin,
"Aseihin!" huutaa vartio,
ja siin' on Kulnev jo.
Tai ryssäin teitä kavahtain
käy kuormasaatto, laiskantyö,
parasta pahki miehet vain
syö, juo, ja juo ja syö;
vaan kons' on pidot parhaillaan,
jo joutuu Kulnev kuokkimaan,
vain tomupilvi pölähtää,
päin peitset välähtää.
Jos miesnä miehet ratsuillaan
siin' urheasti urakoi,
niin päästä kyllä parastaan
kemuissa ukko voi;
mut tuimat vain jos oltu ei,
niin hän se viinat meiltä vei,
ja tulemaan Don-virran taa
pyys viinain velkojaa.
Ja sade, tuisku, päivä, yö
jos sattui, suvin, talvisin,
noin täys ol' aina, aina työ
kujeista Kulnevin;
ja taistoon käydess' armeijain
maar tunnettiin, miss iski vain
tääl aron poika uhkapää,
etäinen veikko tää.
Mutt' ollut Suomen sotijoiss'
ei miestä, jok' ei mielessään
pitänyt Kulnevista ois
kuin taistoveljestään.
Kun tutun naaman näytti vain
tuo karhu maasta kasakkain,
niin Saimaan rannan kontion
suu ilon irvess' on.
Ja hän myös näki riemastuin
tään kourat, usein kohdatut,
ja rynnisti, ett' oli kuin
ois vaivan maksanut.
Sit' ottelua nähdä sies,
kun Kulnev ynnä Suomen mies
noin väkipainin painivat,
nuo vahvat molemmat.
Hält' ammoin vaipui miekka tuo
jo tantereelle taistelon;
viel' urhon maalle loiston luo
vain maine kuoloton;
ja missä vaan hän mainitaan,
hän sankariksi sanotaan;
oi sanaa, kiitost' ihanaa,
kun suo sen synnyinmaa!
Se miekka meille turmaa ties,
se peitsi syvään pisti, vaan
on meillekin kuin oma mies
hän rakas maineeltaan;
ei lippu niin, ei isänmaa
voi veljeyttä vahvistaa,
kuin miesten kesken liiton lyö
yht' uljas miekantyö.
Siis hurraa Kulneville! Ei
lie vertaa helppo löytää kait;
jos vertamme se miekka vei,
sen soihan sodan lait.
Jos oli meille vihamies,
no, senpä hänkin meistä ties;
jos riemull' iski hän kuin me,
pahoinko tehty se?
Vihattu olkoon raukka vain,
hän jääköön pilkkaan, häpeään,
mutt' eläköön, ken uljas ain'
ol' urho retkellään.
Ken vain on oiva sotilas,
hänelle hurraa riemukas,
kuink' ikään vie hänt' elon tie,
lie vieras, veikko lie!
Skool, suomalaiset, mukaanlukien tuore presidentti Niinistö! Tilanne ratkesi juuri äsken.
