Heijastuksia

Kaamosta pelkää kuin kuolemaa
ei se kummene kitumalla
ei katoa kärsimällä
se on uneksittava läpi, uitava kuin
pieni kala kirkkaassa vedessä
seesteisestä suvannosta toiseen
ruohoisten rantojen
mielenrauhaan.
      Öisin
      kuu kulkee lautallaan ohitse
      tosiystävä
      hetken kanssani haaveksii
      ikuinen impressionisti
      ei pelkää mitään, saa
      unohtamaan todellisuuden.
Kirkkaassa vedessä pieni kala
minussa.

-Kerttu Kastelli-

Lainasin vaihteeksi kirjastosta Kerttu Kastellia. Palailen hänen runojensa pariin aina aika ajoin, joskus tuntuu, että hän tavallaan muistuttaa jostain minkä olen jo unohtanut. Hassua, usein hän näet kirjoittaa 1900-luvun alkupuolen lapsuudestaan ja nuoruudestaan, mutta jokin tekstissä tuntuu tutulta. Ehkä se on vain sitä, että jo lapsena luin pikkusiskon häneltä lahjaksi saamaa runokirjaa. Ja runoilijanhan kuuluukin heijastella syvimpiä tuntoja, jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Siitä tuttuus. Hiiteen meediot, tarvitsemme runoilijoita!

Näistä kuutamoisista tunnelmista kummittelen kohti pohjoista matkalaukku täynnä joulupaketteja. Seuraavan kerran päivitän juhlaisissa tunnelmissa! Kuun, tuon ikuisen impressionistin, hymyilyä toivottaa ystävänne

-Anna