ei se kummene kitumalla
ei katoa kärsimällä
se on uneksittava läpi, uitava kuin
pieni kala kirkkaassa vedessä
seesteisestä suvannosta toiseen
ruohoisten rantojen
mielenrauhaan.
Öisin
kuu kulkee lautallaan ohitse
tosiystävä
hetken kanssani haaveksii
ikuinen impressionisti
ei pelkää mitään, saa
unohtamaan todellisuuden.
Kirkkaassa vedessä pieni kala
minussa.
-Kerttu Kastelli-
Lainasin vaihteeksi kirjastosta Kerttu Kastellia. Palailen hänen runojensa pariin aina aika ajoin, joskus tuntuu, että hän tavallaan muistuttaa jostain minkä olen jo unohtanut. Hassua, usein hän näet kirjoittaa 1900-luvun alkupuolen lapsuudestaan ja nuoruudestaan, mutta jokin tekstissä tuntuu tutulta. Ehkä se on vain sitä, että jo lapsena luin pikkusiskon häneltä lahjaksi saamaa runokirjaa. Ja runoilijanhan kuuluukin heijastella syvimpiä tuntoja, jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Siitä tuttuus. Hiiteen meediot, tarvitsemme runoilijoita!
-Anna