Missä välissä syksy tänne saakka ehti? Sen kunniaksi pieni ote Muumilaakson marraskuusta:
Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.
On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.
Minä olin kyllä ajatellut, että voisin sekä kerätä että lähteä. Voisikohan sellainen onnistua? Ehkä olen sittenkin pohjimmiltaan kerääjätyyppiä, keräilen ainakin muistoja juuri tuollaisista turvaamisen ja huolehtimisen hetkistä (alla pieniä maistiaisia talvivarastostani). Ovet aion kuitenkin jättää lukitsematta. Jos yrittää turhan pontevasti pitää myrskyt ulkona, voi käydä juurikin noin, että jää yksinään naureskelemaan. Sellainen lämpö käy äkkiä tukalaksi.
Vielä jonkin aikaa aion jatkaa tätä syyskeräilyn kautta, mutta jo nyt kääriydyn hetkeksi nauttimaan tähänastisista iloisista löydöksistä. Koetetaan kaikki kerätä niin paljon kuin suinkin!
__________________________________________________________________
