 |
| Pakkahuoneen Merimuseo Raahessa |
Museumit eli wissin kaawan mukaan järjestetyt, kootut kappaleet,
joita merkillisiä, hyödyllisiä, opettawaisia, ei wähemmän oma maamme,
waan myös wieraat maat tarjoawat, owat jo useammissa siwistyneissä
maissa pidetyt woimallisina wälikappaleina siwistyksen lewittämiseen
ylhäisten ja alhaisten seassa; monille owat ne jo tulleet
wälttämättömiksi tarpeiksi.
Sellaisissa talletuksissa owat kansakunnat suojelleet muistoja
muinaisista ajoista, ja ne owat siis niin kuin muisto-tiedotkin kansan
suusta, kyllä irtautuneita, mutta kuitenkin aina arwollisia kappaleita,
jotka muinaisasiain tutkija sitten asettaa yhteen, ja joista hän joskus
on onnistunut saamaan odottamattomimpia selwityksiä. Ne owat
sanoaksemme, kuwa-historia, tehty jäänöspalasista, historian
korkokartta. Jokainen pienikin muinaisajan jäännös woipi olla arwollinen
ohjaaja jollekin tapahtuneelle asialle. Se on siis welwollisuutemme
sitä tallettaa. Jollakulla ykstyisellä on ystäwäwainaaltaan perintöä; se
woipi olla wähästäarwosta, joutawaakin, mutta se on kalliina muistona,
joka puhuu merkillisestä elämän tapauksesta, siksi hän ei saata siitä
mitenkään luopua. Niin owat ne historialliset asiat meidän kalliimmat
muistomme muinaisajoista: tallettakaamme niitä niin, että ne tulewat
kaikkien omiksi, niin kuin ne kuuluwatkin kaikille. Kunnia sille joka
uhraa ykstyistä hywäänsä yhteiseksi hywäksi!
Toinen tarkoitus on wieraista maista kootuilla luonnon- ja
taidetuotteilla. Mitä ne ensiksi mainitut owat yksityisesti omalle
maalle ja sen historialla, sitä owat nämä wielä suuremmasta määrästä: ne
osottavat koko maailmaa, koko luontoa. Ne owat nähtäwänä
luonnonhistoriana. Ne todistawat Luojan kaikkiwallasta, wiisaudesta ja
moninaisuudesta. Ne opettawat meitä antamaan arwon, mutta ei
ylimääräistä arwoa sille, mitä meillä on. Ne ilmoittawat meiltä wielä
paljon puuttuwan, ja näyttäwät meille tien, jolla nämä puutteet owat
täytettäwät.
----
Se on sen laajan, koko maanpiirin maita yhdistäwän merenkulun ansio,
että se on matkaansaattanut mahdollisuuden valmistaa wiime mainittuin
luonnon-historiallisten kaluin kokouksia, isoja museumisia, sellaisia
löytyy, esim. Londonista, Pariisista ym. kaupungeista ja paikkakunnista,
mainioita, maailmankaluin sisältäwiä; ja sellaisen laitoksen
asettamisesta on se kuin tässä ehdotellaan – ei niitten wiimeksi
mainittuin suurten, kostantawain rinnalle kilpailewia, - mutta miks’ei
wähäistä sellaista alkua! Tulkoon tämä alku kuinka kainoksi tahansa –
ainoastaan olemme sen tehneet – pitkittämisen jätämme jälkeläisillemme.
- m.
Jälkimaine. Me olemme kuulleet, että Braahen kaupungissa on walmistettu
sellaisen museumin alku, ja hyvä olisi, että muutkin kaupungit
seuraisiwat tätä kaunista esimerkkiä.
Edellinen pitkähkö lainaus on osa Raahen museon perustajan, piirilääkäri Carl Robert Ehrströmin Museumit -pamflettia. Se on museoiden tarpeellisuutta perusteleva teksti, joka julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa marraskuussa 1862. Tekstiin on tiivistetty joitakin perusajatuksia siitä, mitä museot oikeastaan ovat. Vaikka aikaa onkin rientänyt ja museot muuttaneet muotoaan erikoisten esineiden paljoudesta selkeämmin tarinaa kertoviksi, nämä perusajatukset eivät ole kadonneet.
Ehrström on jäänyt opiskelutovereitaan ja ystäviään Lönnrotia, Cygnaeusta, Runebergia ja Snellmania tuntemattomammaksi luotuaan pitkän uransa lääkärinä ja monipuolisena kulttuuri-ihmisenä kaukana pääkaupungista ja Suomen sivistyneistön ytimestä. Itse hän koki tehneensä tovereihinsa verrattuna vain vähän yhteiseksi hyväksi, mutta oli kuitenkin tyytyväinen voituaan pieneltä osaltaan ottaa osaa työhön "valon, toivon ja totuuden hyväksi". Suomen ensimmäisen, alunalkaen kaikille avoimeksi tarkoitetun museon perustaminen oli teko, jonka seurauksista voimme vieläkin nauttia. Ehrström on ansainnut paikkansa suomalaisten suurmiesten joukossa.
