-- tarinoita omalta tieltäni, toisinaan myös aikamatkoja --



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lounatuuli


Viime viikolla kevättuulet veivät Lounais-Suomen helmeen Turkuun, yhteen kotikaupungeistani. Tuli sellainen fiilis, ettei ehkä olekaan niin ihmeellistä, että on jo vappuviikko.



swingiä, valssia ja lindyhoppia


uusmetrotytöt


Kisälli


Luostarinmäki aukeaa pian

keksihetki


tee, kaakao ja kahvi; Pausku, Anna ja Iiris








Ihana Kirppis oli kyllä melko ihana


jokilaivakausi jäi vielä aloittamatta


mun Turku


Lähestyvän vapun kunniaksi Leninkin pääsee kuvaan.


kotikatu


Viime tiistaina lähdin aikaisin töistä Graniin kuulemaan siskon laulututkintoa. Ohjelmistossa oli ihania lauluja: Balladi, Onni jonka annoin pois, No moon at all ja Kerjäläisten valtakunta. Sattui myös mukavasti, että eräs toinen lauluntenttijä luikautti jo jonkin aikaa päässäni pyörineen, lapsuudesta tutun Lounatuulen laulun. (En jostain syystä saa laulua liitettyä tähän, mutta se löytyy youtubesta linkin takaa: http://www.youtube.com/watch?v=busdZ8MIUP4.) 

P.S. Varasin kahden tyttökaverini kanssa kesänaloitus- ja palkintomatkan Barcelonaan, hui, miten rohkeaa ja tuhlaavaista!


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät ja kiinanruusu



Tänään oli ensimmäinen oikea kevätpäivä Helsingissä. Onneksi otin Turusta mukaani namuset talvikorkkarini, nyt on juuri paras aika niitä käyttää: maa on vielä kylmä, mutta kävelytiet sulia. Aurinko lämmitti. Aamupäivällä oli lounastreffit, olin myös leipomisapulaisena ja sain nuolla kulhot. Iltapäivällä osallistuin tyyli-iltaan melko vastikään avatulla Lönnrotinkadun Fidalla, veikkaan että illasta ilmestyy jotain matskua tänne: http://aamukahvilla.blogspot.fi/. Löysin ihanan vyön.


Iltaa säesti Frankie Say Relax.


Nyt nilkoissa tuntuu koko päivän kopsuttelu.

Viikolla ilahdutin itseäni ostamalla kiinanruusun, tuskin maltan odottaa nuppujen aukeamista! Toivottavasti saan pidettyä poloisen hengissä, se tarvitsisi  t a s a i s t a  kosteutta.

 























sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Myötätuuli






Tein perinteisen kevättalvireissun Pohjois-Pohjanmaalle. Ohjelmassa galleria Myötätuuli, uudehkon kahvilan testausta, sukulointia ja välttämätön hiihtolenkki. Nyt ollaan jälleen arjessa kiinni. Lumet lähtee, räntä lentää ja valo voittaa.

















Aurinkoa!
-Annanne