-- tarinoita omalta tieltäni, toisinaan myös aikamatkoja --



torstai 17. tammikuuta 2013

Ei teemaa





















Olen lähipäivinä etsiskellyt sitä kuuluista punaista lankaa. Langan päätä on hankala tavoittaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse haeskella yksin. Koska tällä(kään) päivityksellä ei ole teemaa, liitän jatkoksi pätkän tekstiä, joka viimeksi antoi motivaatiota opintoihin.


"Nykyaikaisella museo- ja ympäristökasvatustyöllä ja niitä toteuttavilla muistiorganisaatioilla on mielestäni kolme toisiinsa lomittuvaa yhteiskunnallista perustehtävää. Ensiksi yksilö ja yhteisö löytää niiden avulla ympärillään olevasta todellisuudesta ajan jälkiä. Ne ovat tärkeitä koska pystymme niiden avulla yhdistämään menneisyyden ja nykyisyyden mielekkäällä tavalla. Pystymme löytämään vastaukset kysymyksiin kuka olen, keitä olemme ja keitä nuo muut ajallisesti ja/tai alueellisesti kaukaiset ihmiset olivat/ovat. Ajan jäljet osoittavat myös jatkumon, joka on kuin lupaus tulevaisuudesta, sillä kun ymmärrämme mistä olemme tulossa ja missä olemme, pystymme ehkä myös suunnittelemaan minne menemme.

Toinen perustehtävä liittyy tähän jatkumoon, sillä se haastaa meidät elämään juuri nyt. Muistiorganisaation tehtävä on näin aktivoida ja yllyttää meitä ottamaan vastuun elämästämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme.

Kolmas tehtävä liittyy siihen, että muisti on unohduksen ja kuoleman vastavoima. Käsitykseni mukaan niin yhteisöllisten muistiorganisaatioiden kuin yksityisten ihmisten kokoelmien keskeinen funktio on luoda järjestystä ja turvallisuutta sekavaan ja uhkaavaan maailmaan ja samalla tehdä meistä ajallisista ihmisistä edes vähän jumalien kaltaisia, ajattomia."

Janne Vilkuna
(Yhteinen kulttuuriperintömme. Teoksesta Museologia tänään, sivuilla 17 ja 18.)


Ja vielä biisi:


Ja toinenkin biisi:


Ja vieläkin biisi:

Youtubeseikkailemisiin. Ugh.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Big freeze






 



 





 









Valetaan onnea uudelle vuodelle!